Skip to content

Onnea Kolster! 150-vuotias juhli tulevaisuuteen luottaen

04.10.2024

Kolster 150

Kolsterin 150-vuotisjuhlissa nähtiin iloisia kohtaamisia, kuultiin muistelua ja nostettiin maljoja tuleville innovaatioille. Vaikka elämme kansainvälisestikin haastavia aikoja, puheenvuoroissa oli vahvasti positiivinen pohjavire.

Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus olivat kaikki vahvasti läsnä, kun Kolster juhli 150-vuotista taivaltaan Valkoisessa Salissa syyskuun lopulla. Gaalaillallisella juhlijoita oli paikalla suunnilleen saman verran kuin Kolsterilla on ikää. Mukana oli asiakkaita, liike-elämän edustajia, kansainvälisiä kumppaneita, kolsterilaisia ja omistajaperheen jäseniä kolmessa polvessa. Oman säväyksensä iltaan toivat kansainväliset videotervehdykset maailmalta.

Juhlissa nähtiin monia iloisia kohtaamisia ja kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja.

Kolsterin hallituksen puheenjohtaja Kim Kolster kertasi omassa puheenvuorossaan perheyrityksen historiaa viiden sukupolven ajalta. Puheessa lähdettiin liikkeelle Rudolf Kolsterin muutosta Suomeen vuonna 1860 ja päädyttiin pohtimaan tämän hetken haasteita ja mahdollisuuksia, kuten yhtenäispatentin tuomia muutoksia, kansainvälistä tilannetta sekä tekoälyn vaikutusta.

Kim Kolster sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että vaikka maailma muuttuu, Kolster on olemassa vielä seuraavatkin 150 vuotta.

”Menestys on rakennettu omistautuneiden työntekijöiden kovan työn, visionäärisen johtajuuden ja horjumattoman sitoutumisen avulla.”

Kolster 150th Anniversary Gala. Photo by Alessandro Rampazzo.Kolsterin 150-vuotisjuhlissa oli kansainvälinen tunnelma. Kansainväliset vieraat huomiotiin pitämällä tilaisuus englanniksi.

Innovaatiot kilpailuvalttina

Toimitusjohtaja Timo Helosuo huomautti omassa puheenvuorossaan, että innovaatiot ovat keskeisessä roolissa, kun Eurooppa kilpailee Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa. 
Myös haasteista puhuessaan toimitusjohtaja nosti esille kansainvälisyyden.

137-PAZ03159Maailmanlaajuiset jännitteet vaativat sekä sopeutumiskykyä että ennakointia, Kolsterin toimitusjohtaja Timo Helosuo painotti puheessaan.

”Geopolitiikka tekee työstämme yhä monimutkaisempaa. Maailmanlaajuiset jännitteet muistuttavat meitä siitä, että toimintaympäristömme muuttuu jatkuvasti. Se vaatii meiltä sekä sopeutumiskykyä että ennakointia.”

Helosuo totesi, että Kolsterin paras keino selviytyä muutosten keskellä on asiakkaiden kuunteleminen.

”Juuri tässä globaalin verkostomme merkitys on suurimmillaan. Kansainväliset kumppanimme tuntevat paikallisen ympäristön ja osaamisensa avulla auttavat meitä lisäämään vaikuttavuuttamme. Tämä takaa sen, että voimme toimia siellä, missä asiakkaamme meitä tarvitsevat.”

Omat tervehdyksensä juhlaan toivat myös EUIPO:n pääjohtaja João Negrão ja PRH:n johtaja Jorma Hanski.  

Kolster 150th Anniversary Gala. Photo by Alessandro Rampazzo.EUIPO:n pääjohtaja João Negrão kertoi puheessaan, miten EUIPO edistää eurooppalaisen IPR-ympäristön kehitystä.

Valokuvat: Alessandro Rampazzo
Video: Jussi Rekiaro Photography

Autamme sinua kehittämään aineettomasta omaisuudestasi kilpailuetua. Ota rohkeasti yhteyttä, kerromme lisää!

OTA YHTEYTTÄ