Skip to content

Innovaatioita tuleville sukupolville

13.12.2024

Kolster 150

Uusien entistä tehokkaampien, turvallisempien ja ympäristöystävällisempien tuotteiden ja palveluiden tuominen markkinoille on yksi kehittyvän yhteiskunnan perusedellytyksistä. Kun innovoimme uutta ja parempaa, annamme myös tuleville sukupolville välineitä ratkaista omien aikojensa haasteita.

Aineettomien oikeuksien suojaamisella on tässä keskeinen rooli. IPR-järjestelmä takaa, että panostamalla kehitykseen ja suojaamalla keksintönsä vaikkapa patentoimalla innovaattori hyötyy investoinneistaan. Esimerkiksi lääketeollisuudessa tämä on kirjaimellisesti elintärkeää: moni tärkeä lääke jäisi kehittämättä, jos kehittäjällä ei olisi takuuta tuotekehitysinvestointiensa tuotoista. Yhteistyön ja lisensoinnin avulla IPR-järjestelmästä hyötyvät muutkin kuin uusia innovaatioita tekevät tahot.

Me Kolsterilla olemme ylpeitä siitä, että voimme olla kumppanina asiakkaillemme, jotka haluavat kehittää ja suojata teknologiaansa tai brändiään. Brändin arvo maailmassa ei ole ollut koskaan niin suuri kuin nyt, ja sen rooli yhtiön arvonmuodostuksessa on erittäin merkittävä. Esimerkiksi Brand Finance Global 500 2024 -listauksen mukaan suurin osa maailman johtavista brändeistä on kasvattanut arvoaan, kärkibrändit jopa yli 70 prosenttia. Brändin kehittäminen ja vahvistaminen ovat Kolsterin keskeisiä palveluita.

Kumppanina olemme aidosti kiinnostuneita asiakkaidemme liiketoiminnasta, ja uteliaisuus on yksi tärkeimmistä ominaisuuksistamme. Koska IPR kytkeytyy aina liiketoiminnan edistämiseen, on yrityksen toimintaa ja tavoitteita ymmärrettävä syvällisesti. On tunnistettava kriittiset markkinat ja relevantit kilpailijat sekä keinot, joilla innovaatiotoiminta saadaan tuottamaan IPR:n avulla tehokkaimmin. Tässä olemme mielestämme markkinoiden paras kumppani – ja haluamme olla sitä jatkossakin. Pitkät asiakassuhteemme mahdollistavat syvän molemminpuolisen luottamuksen.

Asiakkaamme ovat usein edelläkävijöitä, jotka raivaavat tietä uusilla innovaatioillaan. Se näkyy myös meissä: haluamme olla aina askeleen edellä. Tämä ajatus on syvällä kulttuurissamme ja toimii mottonamme.

150-vuotinen historiamme on osoittanut, että joskus työmme on vaikeaa, joskus palkitsevaa ja joskus täytyy oppia nopeasti. Kun olemme kumppanisi, voit luottaa siihen, että olemme askeleen edellä myös tulevaisuudessa.

OTA YHTEYTTÄ