Skip to content

Kolme kolsterilaista läpäisi vaativan EQE-tutkinnon

16.08.2024

Kolsterin ammattiosaaminen on vahvistunut entistään. Kolme Kolsterin asiantuntijaa on läpäissyt Euroopan patenttiviraston (EPO) tämänvuotisen asiamiestutkinnon.

Kolsterin asiantuntijat Lassi Saarela, Peter Banks ja Ville Lehtonen ovat läpäisseet arvostetun EQE-tutkinnon (European Qualifying Exmination). Tutkinnon läpäissyt voi toimia EPO:n suuntaan asiamiehenä ja käyttää nimikettä eurooppapatenttiasiamies eli European Patent Attorney.

Ensimmäisellä yrittämällään tutkinnon läpäissyt Lassi Saarela on iloinen ja ylpeä saavutuksestaan.

”Vaativa tutkinto on korkealle arvostettu patenttialalla. Se antaa paljon ammatillista osaamista. Ja tutkinnon läpäiseminen tarkoittaa myös sitä, ettei kokeesta tarvitse ottaa paineita enää tulevina vuosina.”

EQE-tutkinto järjestetään kerran vuodessa. Tutkinto järjestettiin maaliskuussa ja tulokset tulivat heinäkuussa.

”Tutkintoon valmistautuminen alkoi noin vuosi ennen EQE:n esikoetta. Esikokeen läpäisyn jälkeen opiskelu jatkui pääkokeeseen valmistavilla kursseilla. Eli tutkintoon tuli opiskeltua lähes kaksi vuotta töiden ohella”, Saarela kuvailee prosessia.

Itse kokeessa hänen mielestään vaikeinta on kova aikapaine – kiireessä saattaa tehdä virhetulkinnan tai olla huomaamatta jotakin yksityiskohtaa.  

Kolmas tutkinto lyhyessä ajassa

Lassi Saarela on työskennellyt Kolsterilla lokakuusta 2020 alkaen. Hän on suorittanut aiemmin sekä patenttiasiamieskokeen että malliasiamieskokeen. EQE-tutkinto on hänelle siis kolmas tutkinto lyhyen ajan sisään. Uuden oppiminen on Saarelalle mieluisaa.

”Olen luonteeltani hyvin utelias ja nopea oppimaan. Minusta on kiehtovaa tutustua uusiin keksintöihin ja nähdä mihin suuntaan ne kehittävät maailmaa.”

Saarela toteaa, että tärkeimmät käytännön opit patenttiasiamiehenä saa päivittäisessä työssä ja keskustelemalla kollegoiden kanssa.

Eurooppapatenttiasiamiehen koulutus antaa kuitenkin hyvin kattavan käsityksen ajantasaisesta Euroopan patenttilaista, sen ennakkotapauksista sekä siitä, miten niitä voidaan hyödyntää tosielämässä. 

OTA YHTEYTTÄ

Lassi Saarela
European Patent Attorney, European Design Attorney
lassi.saarela@kolster.com
+358 50 348 9041

Peter Banks
European Patent Attorney
peter.banks@kolster.com
+358 45 7820 1713

Ville Lehtonen
European Patent Attorney
ville.lehtonen@kolster.com
+358 45 7820 1710