10.05.2019
10.5.2019
Aalto-yliopiston tutkijatohtori Matti La Mela on kävelevä IPR-historiikki, joka tuntee omistusoikeuksien vaiheet juuria myöten. La Mela tietää vastauksen myös siihen, onko lopulta mikään muuttunut 200 vuodessa.
”Taustalla oli sensuuria ja salaisuuksien säilyttämistä”
Jos 1800-luvun ja nykypäivän patenttiasiamiehet istuttaisi saman pöydän ääreen, he puhuisivat samaa kieltä keskenään. Heillä olisi samankaltaisia ajatuksia kaupallisista intresseistä ja siitä, kuinka keksijällä ja idealla on oikeus suojaan. Samalla on kuitenkin tehtävä vaihtokauppa muiden kanssa: keksintöjä ei voi suojata liian pitkään. Keksijä on saanut koulutuksensa ja ideoinut keksintönsä osana aikansa yhteiskuntaa. Siksi on tärkeää, että muutkin pääsevät hyötymään keksinnöstä.
IPR:n ja suojauksen ymmärtämisen muutos vuosisatojen saatossa on kiehtovaa. Kuinka päädyimme tilanteeseen, jossa immateriaalinen työ nähdään omaisuutena? Miksi aloimme ajatella, että keksinnöissä on jonkin tekijän oma ajatus, jota on suojattava?
Suomalaisen tekijänoikeuden ydin kehittyi huomaamattomasti hallinnossa. Kaupallisten intressien lisäksi suojauksien perimmäinen syy on piillyt esimerkiksi ammattisalaisuuksien säilyttämisessä. Ensimmäinen modernin tekijänoikeuden lakipykälämme syntyi sensuurilainsäädännön oheistuotteena 1829. Sama kontrollin tarve pätee keksintöjen suojauksen alkutaipaleeseen ja patenttioikeuden juuriin. Patentit olivat etuuksia ja oikeuksia, joita hallitsija antoi keksijälle, mikäli tämä alkoi harjoittaa jotakin teollisuudenalaa. Suojauksen kohteena olivat koneet ja kirjat mutta motiiveina sensuuri ja hallinnon kontrolli.
”Taide oli tekijänoikeuksien kehittymisen kannalta keskeistä”
Tutkijatohtorin työssäni ja väitöstyössäni olen tutkinut omistusoikeuksien historiaa. Teollisoikeuksia ja tavaramerkkejä on suojattu antiikin ajoista lähtien, kun tuotteisiin ja tavaroihin lyötiin käsityöläisen leima. Myös mestarilta oppipojille siirtyneet ammattisalaisuudet, kuten Italian lasinpuhaltajien ammattitaito, olivat immateriaalista suojausta.
Suomen nyky-immateriaalioikeuksiin johtanut alkurysäys oli 1700-luvun lopulla kansainvälisesti käynnistynyt julkinen keskustelu, jossa pohdittiin yksilön oikeutta hänen henkisen työnsä hedelmiin. Myös tekninen kehitys ja uudet jäljentämisen tavat aiheuttivat haasteita. Keskustelu oli monipolvinen ja periaatteet kehittyivät pitkin vuosisataa. Taide oli tekijänoikeuksien kehittymisessä keskeinen alue: siinä törmäämme kysymyksiin siitä, mikä on originaali teos, missä sen tekijyys näkyy, mitä tarkoittaa teoksen kopiointi maalaamalla tai myöhemmin valokuvaamalla.
”Nykyinen IPR-perinne vakiintui 1800-luvulla Pohjoismaiden tukemana”
Suomen immateriaalioikeuksille merkityksellisiä olivat 1860- ja 1870-luvut. Silloin Suomessa käytiin keskustelua sekä lehdistössä että valtiopäivillä, kun esiin nousivat tekijänoikeuksiinkin liittyvät kiistat sananvapaudesta ja sensuurista. Teollisen toiminnan vilkastuessa teollisoikeuksille syntyi myös uudenlaista käytännön tarvetta.
Nämä kaksi vuosikymmentä olivat se aika, jolloin määritettiin, missä Suomen immateriaalioikeuksien perinne seisoo. Olimme osa Venäjän keisarikuntaa, joten ympäristömme olisi voinut kehittyä toiseen suuntaan venäläisen lainsäädäntöperinteen takia. Suomi kuitenkin ankkuroitui vahvasti pohjoismaiseen ja läntiseen perinteeseen. Esimerkiksi ensimmäinen patenttiasetuksemme vuodelta 1876 oli sanatarkka kopio Ruotsin vastaavasta. Tiivis yhteistyö näkyykin meillä kautta historian pohjoismaisessa oikeusperinteessä, keskenään samankaltaiseksi kehittyneessä patenttilainsäädännössä, yritystoiminnassa sekä pohjoismaisten asiamiesten tiiviissä yhteistyössä ja verkostoitumisessa.
”Rudolf Kolster – kaikkien patenttiasiamiesten isä”
Rudolf Kolster (1837-1901), Galleria Rauno Träskelin, Aalto-ylopiston arkisto, CC-BY 4.0.
Patenttiasiamiesten rooli keksijöiden taustajoukoissa on ollut suuri. He ovat auttaneet keksijöitä rajaamaan ja kuvaamaan ideoitaan paperille sekä määrittelemään, mistä keksinnössä kulloinkin on kyse. Patenttiasiamiehet ovat auttaneet uusien asioiden pukemisessa sanalliseen muotoon, jossa ne ovat yhteensopivia olemassa olevien IPR-periaatteiden kanssa mutta tulevat uusina ideoina suojatuksi mahdollisimman hyvin.
Suomen ensimmäinen merkittävä patenttiasiamies oli Rudolf Kolster, jonka rooli patenttialan kehityksessä on keskeinen. Saksalaistaustainen moniosaaja Kolster rekrytoitiin Suomeen polyteknillisen opiston opettajaksi. Opettajan ja insinöörin töiden ohessa hän toimi patenttiasiamiehenä.
Kolster toimi asiantuntijatehtävissä lainsäädäntökomiteoissa ja neuvoi patenttiviranomaisia uutuustutkimuksissa, oli mukana järjestöissä, kirjoitti lehtiin, matkusteli alan ulkomaisiin tapahtumiin ja kokoontumisiin ja piti ulkomaisen asiakaskuntansa ja monien kansainvälisten kontaktiensa ansiosta yllä kansainvälistä profiilia.
Kolsterin vaikutus Suomen IPR-kenttään näkyy nykypäivänäkin: Sekä Rudolf että hänen poikansa ovat edistäneet Suomen IPR-ympäristön ja -toiminnan ammattimaistumista. Rudolf Kolster muokkasi patenttitoiminnan varhaisia periaatteita kansainvälisen tietämyksensä kautta. Lakikomiteatyössä hän vaikutti Suomen ensimmäiseen patenttilakiin, ja asiamiestoiminnan järjestökentän kautta isä ja poika ovat olleet mukana keskustelemassa ja muodostamassa ammattikunnan periaatteita.
Registeringstidning för varumärken 17.8.1900, Kansalliskirjaston digitaaliset kokoelmat.
”Kansainvälistymiskeskustelua on käyty jo 200 vuotta”
Jo 1800-luvun lopulla Suomessa keskusteltiin yhteisestä kansainvälisestä lainsäädännöstä, jolle valtiot olisivat alisteisia: yleissopimuksilla tekijänoikeudet suojattaisiin kansallisella tasolla, mutta samalla sitouduttaisiin tiettyihin yhteisiin periaatteisiin. 1840-luvulla Suomessa pohdittiin suojauksen myöntämistä ruotsalaisten kirjailijoiden teoksille ja 30 vuotta myöhemmin keskusteltiin yhteisestä Pohjoismaisesta patenttilaista kirjailijoiden ja taiteilijoiden suojaksi. Tätä kansainvälistymiskeskustelua on käyty jo 200 vuotta, joten on yllättävää, että kansallisvaltiot ovat säilyttäneet voimakkaan roolinsa niin pitkään.
Toinen huomattava seikka on, miten suojausinto vaihteli maiden omien intressien mukaan. Tämä ei liittynyt ainoastaan taloudellisiin kysymyksiin, vaan puhuttiin oikeudenmukaisuudesta ja eri maiden reilusta kohtelusta, kuten nykyäänkin. Nykypäivänä voimme arvostella muita tekijänoikeuksien noudattamatta jättämisestä, mutta 1800-luvun lopun Suomessa ei mielellään liitytty kirjallisten ja taiteellisten oikeuksien kansainvälisiin sopimuksiin. Ulkomaisten kirjailijoiden teoksia käännettiin ja julkaistiin ilman velvoitteita aina 1920-luvulle saakka. Lupaa saatettiin tiedustella ja myös korvauksia maksaa, ja yleisesti kääntäminen ei haitannut kansainvälisiä kirjailijoita, sillä suomen kieltä pidettiin marginaalisena. Kustantajille asia oli liiketaloudellinen, mutta laajemmin keskustelu koski myös köyhän pohjoisen maan sivistysmahdollisuuksia.
Immateriaalioikeuksia onkin aina haastettu ja kyseenalaistettu. Olisikin täysin mahdollista, että meillä ei olisi lainkaan patenttisuojausta. 1800-luvun puolivälissä oli vallalla hyvin voimakas patenttien vastainen liike. Patenttisuojaus nähtiin tarpeettomana väliaikaisena vaiheena, jolle parempi vaihtoehto olisi vapaan vaihdon järjestelmä. 1870-luvulla kansainvälisen kaupan ja kiristyvän tullipolitiikan myötä omia oikeuksia haluttiin suojella enemmän, jonka jälkeen patenttisuojaus sai laajan hyväksynnän.
”Läpinäkyvyyden periaate heijastunut patentointiin vuosisatoja”
Pohjoismaiden hallinnon avoimuuden ja läpinäkyvyyden pitkät perinteet heijastuvat myös patentoinnin periaatteisiin. Jo 1800-luvulla patenttihakemukset ja -kuvaukset tallennettiin paperimuotoon, uudet patentit julkaistiin lehdistössä ja niiden piirustukset ja mallit olivat kaikkien nähtävillä. Tämä jatkuu myös digiaikana: Espacenet-tietokantaan on digitoitu kaikki Suomen patentit alkuajoista lähtien. Patenttitietojen saatavuus kansainvälisessä mittakaavassa kannustaa uusiin ideoihin ja auttaa arvioimaan, millaisia keksintöjä tietyllä alueella on jo tehty ja mitä voisi vielä kehittää.
Olemme saaneet uusia työkaluja ja kaikki tieto on avoimesti saatavilla ja verrattavissa. Tekoälyn avulla voimme pohtia tekstien ja muiden teosten samankaltaisuutta, joten plagioinnin tunnistaminen on jossain mielessä helpompaa. Viranomaiset taas voivat nopeuttaa ja parantaa arviointiprosessejaan ja uutuustutkimuksia.
Yhteiskunnallisten muutosten perässä pysyminen on immateriaalisen suojauksen alalla kaiken A ja O. Uudet teostyypit, mediat ja tekniikan alat ovat pakottaneet immateriaalioikeuden kentän reagoimaan yhteiskunnan kehityksen tuomiin uusiin haasteisiin. Kun esiin nousee uudenlaista aineetonta työtä ja omaisuutta, syntyy myös uutta keskustelua suojauksista. Suurimmat haasteet liittyvät nykyään tiedon vapaan saatavuuden säilyttämiseen, digitaalisiin tuotteisiin ja teknologiseen kehitykseen digitaalisessa ympäristössä.
Patentti 342 (Ludwig Bernhard) nimeltään Puunleikkauskone vuodelta 1889. Ruldof Kolster toimi patentin asiamiehenä. Espacenet.com
Polyteknillisen opiston rakennus Hietalahdentorilla, 1886. Aalto-yliopiston arkisto. Polyteknillinen opisto, jossa sijaitsivat myös patenttiviranomaisen tilat 1800-luvun lopulla, oli teknisen tiedon ja patenttiosaamisen keskittymä.
LUE MYÖS
145 vuotta Kolsterin juhlaa
