Valmistaudu, perehdy ja hanki asiantuntija-apua! Näin neuvoo counselimme Hannes Kankaanpää kansainvälistyviä yrityksiä. Nopeimmin ja edullisimmin pystyy etenemään, kun tietyt perusasiat ovat kunnossa ja mietittyinä valmiiksi.
Yleisin virhe on valmistautumattomuus. Esimerkiksi jos tavaramerkki on jäänyt suojaamatta kohdealueella, joku toinen on voinut rekisteröidä sen siellä. Pahimmassa tapauksessa tämä tavaramerkin haltija voi kieltää käyttämästä merkkiä kokonaan ja siitä voi aiheutua kalliita riitoja. Hyvässäkin tapauksessa merkin itselleen hankkiminen ja aiemman rekisteröinnin kumoaminen aiheuttavat turhia kustannuksia ja vievät aikaa.
Myös patenttimiinaan ajamista näkyy ajoittain, eli mennään uuteen maahan ja melko pian markkinoille menon jälkeen vahva paikallinen toimija lähestyy varoituskirjeen muodossa vedoten kansalliseen patenttiinsa, joka ei välttämättä ole muualla voimassa.
Tyypillisiä haasteita ovat myös sopimusten puuttuminen tai epämääräinen sopiminen ja siitä aiheutuvat riidat. Myös oikean yhteistyökumppanin valinta on äärimmäisen tärkeää, sillä siinä epäonnistuminen voi aiheuttaa monia ongelmia.
Esimerkiksi alihankkija tai jakelijakumppani saattaakin osoittautua epärehelliseksi ja alkaa valmistaa vastaavaa tuotetta omissa nimissään tai jollekin toiselle toimijalle. Kumppani voi myös pyrkiä rekisteröimään yrityksesi tavaramerkin itselleen ja myymään sitä takaisin kovalla hinnalla tai vivuttamaan esimerkiksi yksinoikeuksia vastineeksi tavaramerkin siirtämisestä yrityksellesi.
Huolellisen valmistautumisen avulla tällaisia riskejä voi ehkäistä jo ennakolta ja suhteellisen yksinkertaisesti.
Tarkista nämä, kun suuntaat kansainvälisille markkinoille!
- Tee taustatyöt kohdealueista huolella esimerkiksi alaasi liittyvän lainsäädännön, tuonti- ja vientikäytäntöjen, verotuksen ja paikallisen toimintaympäristön ja kulttuurin suhteen. Myös paikalliset erot asiakkaiden toiminnassa ja ostokäyttäytymisessä ovat mahdollisia.
- Jos itselläsi ei ole vahvaa IPR-osaamista, hanki heti alussa alan ammattilainen tueksesi. Se nopeuttaa prosessia ja vähentää kokonaiskustannuksiasi.
- Tarkista myös, olisiko yrityksellesi saatavilla kansainvälistymiseen rahoitusta esimerkiksi Business Finlandin
ohjelmista.
- Valitse kumppanit kohdealueella huolella ja varmistu heidän luotettavuudestaan.
- Kolmansien osapuolten IPR-tilanne kannattaa selvittää jo ennakkoon: ettei ole esimerkiksi toimintaa selvästi blokkaavia kolmansien oikeuksia alueella.
- Hoida IPR-asiat kuntoon. Tavaramerkki pitää hakea hyvissä ajoin ennen kuin aloittaa toiminnan tai edes markkinoinnin uudella markkina-alueella. Mieti myös mahdolliset lokalisoinnit ja tavaramerkin merkitykset eri kielillä.
- Patenttisalkku (ja mahdolliset muut yrityksen IPR:t) kannattaa perata, jotta salkun tilanne kohdealueella on itselle selvillä. Jos vasta haet patenttia, niin on syytä ottaa huomioon tulevaisuuden kansainvälistymissuunnitelmat jo hakemusvaiheessa.
- Kartoita kilpailutilanne kohdealueilla. Onko esimerkiksi IPR:n suhteen aggressiivisia kilpailijoita tiedossa?
- Valmistaudu koko ajan yllätyksiin ja muokkaamaan tarpeen vaatiessa strategiaasi nopeasti.
Lue kansainvälistyjien menestystarinoita:
iLOQ toi lukot digiaikaan patenttien turvin
Polarmoss jalostaa jäkälästä designtuotteita – IPR turvaa kasvua Aasiaan ja Amerikkaan
Merenkulun innovaattori Langh Group käänsi kilpailijat asaikkaiksi patentoimalla rikkipesurit
Oppikirjaesimerkki brändin suojauksesta: Mobiilisovellus Hookle houkuttaa kansainvälisillä markkinoilla
Montisera kaupallistaa lupaavat lääkeaihiot – tytäryhtiö Montinutra mullistaa biokiertotalouden