25.5.2020
Maanrakennusala elää murroksessa, ja digitaalinen työmaa valtaa alaa isoissa infrarakentamisen kohteissa. Novatronin kehittämät älykkäät koneohjausjärjestelmät ja anturimittausteknologia ovat tärkeässä osassa työmaiden digitalisoinnissa.
Kun Novatronin toimitusjohtaja Jukka Tervahauta perusti yrityksensä keskellä lamaa vuonna 1991, hänellä oli visio: tehostaa maanrakennuksen työkoneiden ohjausta teknologian avulla. Ensimmäinen oma tuote oli tiehöylän terän kaltevuusmittari. Seuraavaksi hän kehitti ja patentoi ensimmäisenä maailmassa puolijohdetekniikkaa hyödyntävän kaivinkonemittarin, kiihtyvyysanturin, joka mittasi puomin asentoa ja ohjasi kaivinkoneen kuljettajan työtä.
”Ensimmäisen kaivinkonemittarin patentti oli Novatronille merkittävä, sillä sen ansiosta pääsimme jo tuolloin pienenä suomalaisyrityksenä yhteistyöneuvotteluihin ison yhdysvaltalaisen kumppanin kanssa”, Jukka Tervahauta kuvaa yhtiön kansainvälistymisen ensiaskelia.
Sittemmin teknologia on kehittynyt isoin harppauksin erityisesti satelliittipaikannuksen myötä, ja kolmessakymmenessä vuodessa Novatronista on kehittynyt koneautomaation globaali edelläkävijä. Yhtiö nauttii nyt kiivaista kasvun vuosista.
”Olemme onnistuneet luomaan koneohjausjärjestelmän, joka kiinnostaa maanrakennusurakoitsijoita ja työkonevalmistajia kaikkialla maailmassa sitä mukaa, kun 3D-koneohjaus ja tietomallipohjainen rakentaminen muuttavat työmaita digitaalisiksi kiihtyvällä tahdilla. Olemme kymmenkertaistaneet liikevaihtomme kymmenessä vuodessa, ja viime vuodet kasvuvauhti on ollut 30 prosentin luokkaa”, Jukka Tervahauta kertoo.
Vuodesta 2013 lähtien Novatron on panostanut erityisen vahvasti tuotekehitykseen ja työkoneiden 3D-mittaussovellusten kehittämiseen. Yhtiö on pitänyt tärkeänä suojata merkittävät tuotekehitysinvestoinnit ja tuotekehityksen tulokset tarkasti patenteilla.
”Kolsterin ja Novatronin yhteistyö alkoi vuoden 2013 paikkeilla, kun tarve patentointiin lisääntyi meillä hyvin merkittävästi. Valitsimme patenttikumppaniksi Kolsterin, ja se on ollut meille hyvä valinta. Yhteistyövuosien aikana Novatronin IPR-suojaus on kehittynyt ammattimaisesti ja systemaattisesti hoidetuksi IPR-toiminnaksi, ja olemme luoneet merkittävän patenttiomaisuuden ydinteknologiamme suojaksi”, Tervahauta sanoo.
Kolster Tampereen patenttitiimi ja eurooppapatenttiasiamies Reijo Rantanen ovat huolehtineet teknologian suojauksesta tulevaisuuden kasvumarkkinoilla Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Tervahaudan mukaan patentit ovat yksi Novatronin tärkeistä kilpailuvalteista.
”Ainoa keino, millä pieni yritys voi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa on se, että meillä on markkinoiden paras tuote. Se edellyttää jatkuvaa tuotekehitystä ja useilla patenttiperheillä suojattua teknologiaa.”
Patenttisuojauksen on kestettävä myös kansainvälistä tarkastelua ja kilpailijoiden hyökkäyksiä, sillä globaaleilla markkinoilla Novatronin kilpailijat ovat liikevaihdoltaan miljardiluokan pörssiyrityksiä, jotka tekevät paljon muutakin kuin koneohjausjärjestelmiä.
”Hyvä teknologia alkaa kiinnostaa isojakin pelureita viimeistään siinä vaiheessa, kun menestystä alkaa tulla heidän kotimarkkinoillaan. Patenteilla raivataan oma elintila, ja niillä saadaan vipuvoimaa neuvotteluihin, jos yhteentörmäyksiä syntyy. Silloin omien ydintuotteiden patenttisuojaus on syytä olla todella hyvässä kunnossa.”
Novatronin päämarkkina-alue on vielä toistaiseksi Pohjoismaat, joissa maanrakennuksen digitalisaatio on edistynyttä. Täällä isoissa infrahankkeissa toimitaan jo 3D-mallipohjaisesti, eikä esimerkiksi väylien rakennustyömailla levitellä enää paperisuunnitelmia. Tietomallipohjaiset suunnitelmat liikkuvat digitaalisesti erilaisten pilvipalveluiden kautta Novatronin kehittämiin Xsite®-koneohjausjärjestelmiin, joiden avulla kuljettaja tietää, mistä ja miten paljon maata täytyy kaivaa tai täyttää.
”Muu maailma tulee tällä hetkellä kolmesta kuuteen vuotta Suomea ja muita Pohjoismaita perässä. Voi sanoa, että Novatronin johdolla kehitetään paitsi uusia teknologioita myös digitaalisten työmaiden uusia työtapoja”, Novatronin teknologiajohtaja Petri Moisio kertoo.
Laitteisto- ja ohjelmistotoimitusten lisäksi Novatronin digitaalisen rakentamisen asiantuntijat konsultoivat isoja urakoitsijoita ja työmaita siinä, miten ne voivat muuttaa työmaaprosessin tietomallipohjaiseksi työskentelyksi.
Suomessa Novatron on kehittänyt aktiivisesti alan standardeja ja tietomallipohjaista tuotantoa yhteistyössä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja Destian kanssa.
”Destialla on laajasti käytössään meidän toimittamia koneohjausjärjestelmiä. Merkittävä kotimainen työmaakohde on myös Tampereen raitiotie, joka on toteutettu mallipohjaisesti Novatronin järjestelmillä ja asiantuntijoidemme opastuksella.”
Novatronin kansainvälistyminen otti merkittävän loikan vuonna 2011, kun se sai vähemmistöosakkaakseen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, saksalaisen MOBA-konsernin. Yritysten osaamisalueet täydentävät hyvin toisiaan, ja yhteistyö on avannut Novatronille uusia ovia. MOBA toimii Novatron Xsite®-koneohjausjärjestelmien globaalina jälleenmyyjänä.
Valmiiden järjestelmien lisäksi Novatronin tavoitteena on toimittaa konevalmistajille robotiikkaan liittyviä ratkaisuja ja komponentteja.
”Pyrimme avaamaan OEM-myyntikanavia suoraan työkonevalmistajille, jolloin he asentaisivat Novatronin järjestelmiä tai komponentteja jo tehtaalla heidän koneisiinsa”, Petri Moisio kertoo uusista liiketoimintamahdollisuuksista.
Isoin potentiaali on tällä hetkellä näköpiirissä Kiinan markkinoilla. MOBAlla on Kiinassa tytäryhtiö, joka on auttanut avaamaan neuvotteluyhteyksiä merkittäviin kiinalaisiin työkonevalmistajiin.
”Tämä on yksi syy siihen, miksi olemme halunneet laittaa IPR-suojauksemme erityisen hyvään kuntoon Kiinassa. Siellä patenttisuojausta on täydennetty suoran kopioinnin estämiseksi myös tiettyjen avainkomponenttien mallisuojauksella, jotta niitä uskaltaa lähteä esittelemään ja myymään isoille konevalmistajille.”
Nykyisillä jälkiasennusmarkkinoilla Pohjoismaissakin riittää Novatronille vielä lähivuosiksi merkittävää kasvupotentiaalia, mutta kasvua haetaan seuraavaksi erityisesti Japanin markkinoilta.
”Japani on ottanut vahvasti mallia Suomesta, ja siellä maanrakennusalan digitalisaatio on jo kovassa vauhdissa. Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Australiassa koneohjauslaitteita on jo huomattavan paljon käytössä työmailla, mutta eri maiden ja osavaltioiden erilaiset standardit ja käytännöt vielä jonkin verran hidastavat tietomallipohjaisen tuotannon laajamittaista käyttöönottoa”, Moisio kertoo.
Infran rakentaminen on yhteiskunnan tukipilareita kaikkialla maailmassa, joten kokonaisuutena alan kasvupotentiaali on valtava. Novatronin mukaan mallipohjaisen tuotannon markkinat globaalisti vuonna 2025 ovat noin kolmen tuhannen miljardin euron luokkaa.
”Jos me saamme siitä markkinasta vaikkapa vain viisikin prosenttia, se on jo huikea kasvupotentiaali suomalaiselle 130 henkeä työllistävälle Novatronille, jonka viime vuoden liikevaihto oli 21 miljoonaa euroa.”
Onko sinulla keksintö, jonka suojausmahdollisuuksista haluat keskustella patenttiasiantuntijan kanssa?
Reijo Rantanen
Associate Partner, European Patent Attorney
reijo.rantanen@kolster.com
050 362 9560
LUE LISÄÄ
Rapalan patentoidut uistininnovaatiot houkuttavat kaloja ja kalastajia kaikkialla maailmassa
Patenttisuojaus on investointi tuotteen markkinaosuuteen
Matalan kynnyksen mallisuoja pysäyttää kilpailijat lähtökuoppiin