Elpyvät Kiinan markkinat ovat pk-yrittäjälle mahdollisuus kasvuun ja uusiin aluevaltauksiin. Menestyminen edellyttää kuitenkin tehokasta IPR-suojaa ja markkinoiden valvontaa. Kolsterin eurooppapatenttiasiamies nimeää neljä tärkeää askelta kohti Kiinan markkinoita.
Monelle yritykselle on yllätys, että tekijänoikeudet tulisi rekisteröidä Kiinassa. Vaikka tekijänoikeudet esimerkiksi kuviin, musiikkiin, kirjoihin ja muuhun sisältöön ovat Euroopassa ja Kiinassa automaattisesti voimassa ilman rekisteröintiä, käytännössä asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen.
Loukkaustilanteessa tekijänoikeuteen vetoaminen edellyttää Kiinassa erillistä rekisteröintiä, jolla todistetaan tekijänoikeus kopioituun teokseen. Siksi on tärkeää olla kiinankielinen rekisteröintitodistus.
Jos tekijänoikeuksia ei rekisteröi, paikallisen liikekumppaninkin kanssa voi tulla ongelmia. Esimerkiksi varhaiskasvatus on Suomessa vahvasti kansainvälistyvä ala, ja suomalaiselle kasvatus- ja koulutusosaamiselle on Kiinassa kova kysyntä. Koulutusvientiyrityksen IPR-omaisuutta ovat brändin lisäksi sisällöt eli opetusmateriaali, joka annetaan paikalliselle kumppanille käyttöön lisenssi- tai franchising-sopimuksen tai muun järjestelyn kautta.
Esimerkiksi kiinalaisen kumppanin kanssa tehdyn lisenssisopimuksen päättymisen jälkeen voi syntyä ikävä tilanne, jos tekijänoikeuksia ei ole rekisteröity Kiinassa. Kiinalainen kumppani voi lakata käyttämästä suomalaisyrityksen tavaramerkkiä toiminnassaan, mutta jatkaa materiaalien käyttöä kuten ennenkin. Tekijänoikeuksien rekisteröinti kaupallisesti arvokkaimmalle sisällölle siis kannattaa.
Tavaramerkistä poiketen tekijänoikeuden rekisteröintiä voi hakea voimaan myös takautuvasti siitä saakka, kun teos on luotu. Tekijänoikeuksien lisäksi muutama muukin perusasia on huomioitava. Tässä kolme muuta askelta, jotka kannattaa ottaa harkiten.
Ensimmäinen suojausaskel on otettava hyvissä ajoin ennen Kiinan markkinoille lähtöä. Omaa tuotetta on mietittävä tarkkaan: mikä tekee siitä erityisen ja millä IPR-työkaluilla se suojataan tehokkaimmin.
”Vaikka tuote ei ylittäisi patentointikynnystä, se todennäköisesti eroaa jollain tavalla muista markkinoiden tuotteista ja kannattaa siksi suojata. Oikeiden IPR-ratkaisujen tekeminen edellyttää kuitenkin kokonaisvaltaista selvitystä siitä, mitä suojauksella voi saavuttaa ja mitkä ovat sen edut ja haitat”, kertoo eurooppapatenttiasiamies.
Joissain tilanteissa voi olla kannattavampaa pitää keksintö liikesalaisuutena patentoinnin sijaan. Toisaalta motiivina patentoinnille voi olla myös se, että se osoittaa yrityksen todella kehittäneen tietyn teknologian.
”Voi myös olla käytännöllisempää suojata ensisijaisesti käyttäjälle näkyvä grafiikkanäkymä kuin tuotteen taustalla oleva, vaikeasti havaittava tekninen ratkaisu.”
Kansainvälisille markkinoille lähtevä yritys saattaa hyvinkin nopeasti tarvita suojan kopiointia vastaan. Silloin esimerkiksi patenttia vastaava hyödyllisyysmalli on tehokas ja edullinen suojamuoto.
”Hyödyllisyysmallin saa voimaan nopeasti, ja sen keksinnöllisyysvaatimus on patenttia alhaisempi. Siksi hyödyllisyysmallia myös voi olla hankalampi kaataa kuin patenttia. Vaikka hyödyllisyysmallin suoja-aika on vain puolet patentin 20 vuodesta, sen tekniselle ratkaisulle antama suoja on yhtä hyvä”, eurooppapatenttiasiamies kertoo.
”IPR-suoja ja sen laajuus on lopulta aina bisnespäätös, joka on tehtävä harkiten. Se ei voi perustua vain omaan aavistukseen.”
Vaikka yritys ei vielä kolkuttelisi edes Kiinan markkinoiden ovia, tulevat suunnitelmat kannattaa huomioida ajoissa. Pääbrändi kannattaakin rekisteröidä tavaramerkiksi jo silloin, Kiinan markkinoita vasta punnitaan.
Tavaramerkkien kaappaus on edelleen suhteellisen yleistä Kiinassa. Kun siellä havaitaan länsimaisen yrityksen kiinnostus markkinoille tulosta, kiinalaisyritykset rekisteröivät etukäteen yritysten tavaramerkkejä vilpillisessä mielessä. Merkkien ostaminen takaisin korkeaan hintaan tai juridisten keinojen käyttäminen niiden takaisin saamiseksi tulee monin verroin kalliimmaksi ja työläämmäksi kuin merkin rekisteröinti heti alkumetreillä. Lisäksi tässä ei usein onnistuta, kun kyseessä on merkki, jota ei ole vielä käytetty Kiinassa eikä rekisteröinnin haltija ole tuttu.
IPR-asioiden huomiointi myös sopimusasioissa on erityisen tärkeää liiketoiminnassa. Monilla yrityksillä on paikallinen kumppani Kiinassa, eli jonkinlainen lisenssi-, partneri- tai franchising-sopimus heidän kanssaan. Sopimuksissa IPR kuitataan usein vain muutamalla pakollisella lausekkeella, jolloin ne voivat jäädä puutteellisiksi ja aiheuttaa ongelmia jälkikäteen.
Pelkkä rekisteröintien ja IPR-suojauksen muistaminen ei riitä, vaan markkinaa on myös valvottava luvattoman hyödyntämisen, kopioinnin ja loukkausten varalta.
Ilman valvontaa käy helposti niin, että muutamat tahot kokeilevat kepillä jäätä. Jos oikeuksien haltija ei puutu loukkaukseen, se viestii koko markkinalle, ettei yritys joko huomaa tai välitä loukkauksesta. Se taas lisää kopioinnin kohteeksi joutumisen todennäköisyyttä ja vaikuttaa brändin maineeseen ja arvoon kielteisesti.
Järjestelmällisyys ennaltaehkäisee loukkauksia. Ongelmiin kannattaakin puuttua heti esimerkiksi lähestymällä loukkaajaa kirjeitse, ilmoittamalla ettei loukkauksia siedetä ja vaatimalla toiminnan lopettamista. Pienen ja keskisuuren yrityksen rajallisilla resursseilla ja ilman omaa paikallista toimistoa tai kenttäväkeä loukkauksia on kuitenkin hankala huomata.
Silloin valvontaan on löydettävä muita työkaluja, kuten asiakkaita, yhteistyökumppaneita tai uutta low cost -valvontapalveluamme. Palvelussa kiinalainen kumppanimme ottaa tavaramerkin valvottavakseen ja ryhtyy oma-aloitteisesti toimenpiteisiin loukkausta vastaan ottaen palkkion vain saaduista korvauksista.